Suomi digitaalisen muutoksen apuluokalla

Kirjoittaja
kategoriaan Digitalisaatio

Boston Consulting Groupin tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi on tippunut ”apuluokalle” digitaalisen muutoksen johtamisessa erityisesti silloin kun arvioidaan aikaansaannoksia. Voin rehellisesti sanoa, että ei yllätä. Strategian tasolla vielä pärjäämme, mutta käytäntöön vienti uupuu. Mitä tekee strategialla, joka ei johda käytännön toimenpiteisiin, eli konkreettiseen digitaaliseen muutokseen?

Mistä sitten voi kiikastaa, että todellinen digitaalinen muutos tapahtuu Suomessa hitaasti? Oman kokemukseni mukaan ainakin yksi syy on uskallus yhdistettynä syvällisen ymmärryksen puutteeseen.  Menestyvätkin yritykset arkailevat, vaikka tuloksessa ja taseessa olisi varaa rohkeisiin irtiottoihin. Epäröidään, kun investointilaskelman tekeminen digipanostuksille on vaikeampaa ja epävarmempaa kuin vaikkapa perinteiselle teollisuuden koneelle. Useimmissa yrityksissä ylin johto kyllä tuntee perusasiat digitaalisuudesta, mutta todellinen osaaminen ja ennen muuta vahva innostus puuttuu. Siksi tyydytään siihen, että strategiasta löytyy luku digitaalisuudesta.

Suomalaiseen tapaan innostumme tekniikasta ja teknologioista ja unohdamme ihmiset.

Mistä muusta asiasta voisi kiikastaa, kuin rohkeudesta? Kirjoitin aiemmin blogissani, että digitaalinen murros ei ole digitaalinen vaan muutoksen täytyy tapahtua ajattelussa, osaamisissa, rakenteissa, kulttuurissa… kaikessa. Turhan usein uskotaan, että ollaan vahvasti tiellä digitaalisuuteen, kun meillä on responsiivinen verkkopalvelu. Suomalaiseen tapaan innostumme tekniikasta ja teknologioista ja unohdamme ihmiset. Todellinen muutos syntyy vain uudenlaisen osaamisen ja ajattelun kautta. Minusta jokaisessa suomalaisessa yrityksessä pitäisi olla meneillään ohjelma, jossa digitaalisia valmiuksia kehitetään isoilla harppauksilla, jotta strategia muuttuu toiminnaksi. Silloin kun digitaalinen muutos näkyy rakenteissa, toimintamalleissa, liiketoimintamalleissa ja koko yritys ”hengittää” muutosta ollaan jo pitkällä matkalla strategiasta toteutukseen.

Uusimman Talouselämän kannessa komeilee Nordean konsernijohtaja Casper Von Koskullin kuva ja vieressä isolla otsikko MUUTU TAI KUOLE, joka jatkuu tekstillä ”Apple, Facebook ja lukemattomat startupit tunkevat pankkien tontille, miten Nordea vastaa”.  Tekstissä Von Koskull kertoo, että Nordealla on meneillään mittava digiloikka, ja he investoivat siihen 900 miljoonaa euroa vuodessa. Moni yritys on tai tulee olemaan samassa tilanteessa; muutu tai muuten käy heikosti. Silloin viimeistää digistrategian on oltava muutakin kuin vain ylevä suunnitelma paperilla.

Itse olen johtanut digitaalista muutosta etulinjasta yli 20 vuotta. Diginatiivi en ole, mutta kylläkin valveutunut digiaikuinen. Tällä jo kahden vuosikymmenen mittaisella matkalla useat oppirahat on tullut maksettua ja onneksi monet upeat voitot saavutettua. Ole yhteydessä, mikäli haluat kuulla kokemuksistani ja näkemyksistäni digitaalisesta muutoksesta, tai ihan vain sparrailla kanssani: pekka.soini@farosgroup.fi.